keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Prinsessakruunukakku

Viime viikonloppuna vietettiin 5 vuotiaan tytön synttäreitä ja minä sain tehdä hänelle kakun. Nämä tyttöjen kakut on niin mieluisia tehdä, kun omien tyttöjen myötä on pakostakin perillä kaikista tyttöjen jutuista.

Kakusta toivottiin tyttömäistä, prinsessaista, ehkä lempivärejä vaaleanpunaista ja lilaa.


Täytteeksi valitsimme kinuskia ja vadelmaa. Kakku tehtiin täysin laktoosittomaksi. Päällisen tein vaaleanpunaisesta sokerimassasta, samoin kuin kruununkin. Koska kakku oli suhteellisen iso, piti kruununkin olla iso ja siksi se jäi vähän alastoman näköiseksi. Keksi tehdä silikonimuotilla koristeeksi sydämiä ja vielä sakaroiden kärkiin hauskat pallot. Sydämet ja pallot suihkutin helmiäisellä.

 

Kukkiin laitoin sitä lilaa väriä. Valkoiset sokerimassakukat tupsuttelin kimaltavalla lilalla tomuvärillä. Ajattelin vielä tehdä kakkuun pari perhosta, mutta muottia etsiessäni löysin sudenkorentomuotin. Olin tilannut sen confetista heräteostoksena alennettuun hintaan, lähinnä kai siksi, kun se oli alessa. Päätin tehdä kakkuun pari sudenkorentoa perhosen sijaan. Sudenkorennon siivet on samaa lilaa tomuväriä kuin kukissa on. Vahingossa kaulin toisen korennon siivet rikki, kun kaulin massaa kakun päälle. Mutta yksikin korento oli kiva lisä, siipien kärkiväli oli kuitenkin aika iso, joten kovin montaa korentoa ei kakun päälle olisi edes mahtunut.

6 kommenttia:

  1. Heippa.aivan ihana kakku :) miten oot tehny tuon kruunun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä tuli kyllä ihanan tyttömäinen. :)

      Kruunun tein niin, että piirsin voipaperille kaavan ja leikkasin sen. Sitten kaulin sokerimassan ja leikkasin siitä kaavan mukaisen palan. Varovasti pyöritin palan voipaperilla päällystetyn pahviputken ympärille. Takaa liimasin saumakohdan yhteen.

      Sitten nostin putken varovasti seisomaan ja kiersin alaosan ympärille vähän tuorekelmua, siihen kohtaan, josta sakarat lähtee taipumaan. Taisin laittaa massan ja kelmun väliin suikaleen viopaperia, ettei ruttuinen kelmu jättäisi kovin pahoja jälkiä massaan. Kruunun sakarat taivutin varovasti hieman ulospäin.

      Kun kruunu oli kuivunut jonkin verran (päivän, pari), irrotin putken kruunun sisältä ja annoin kuivua lisää. Kun kruunu oli kokonaan kuivunut, pyörittelin sokerimassasta palloja, joihin suihkaisin hieman helmiäistä ja painoin varovasti liimalla sipaistuihin sakaroihin. Nuo koristeet tein silikonivuoalla ja niihinkin suihkaisin helmiäistä ennen liimaamista.

      Kannattaa mitata putken (tai mitä käytätkin tukena) ympärysmitta ja tehdä kaava sen mukaan, hieman pidempänä. Massan pitää olla aika paksu, koska ohut massa murtuu helposti putkea irrotettaessa. Paksua kruununpalaa on myös helpompi käsitellä kierrettäessä sitä putken ympärille. Mun kruunu tuli vähän turhan ohuesta massasta ja sen kanssa sai olla tosi varovainen.

      Kokeile vaikka ensi jollain pienemmällä koolla, vaikka barbin kruunun kokoisena. :)

      Poista
  2. Kiitos neuvoista :) ehtisköhän enää tehdä kruunua sunnuntaiksi?ehtisköhän kuivua tarpeeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, ettei enää ehdi. Jos sulla on cmc-jauhetta, niin sillä saa massan kuivumaan nopeammin. Jauhetta siis sekoitetaan sokerimassaan ja annetaan hetken (5 min) levätä ennen kuin massasta muotoillaan mitään.

      Jos et kovin suurta kruunua tee, etkä ihan hirvittävän paksua, niin voi ehtiäkin kuivua. Mitä nopeammin uskallat ottaa putken sieltä sisältä pois, niin sitä nopeammin kuivuu. Mun kruunu oli ehkä jotain 2-3mm paksu, sellainen ehkä ehtii kuivua, mutta joku 5mm tuskin.

      Eli jos tänään vielä teet kruunun ja huomenna päivällä otat putken ja muut härpäkkeet pois, kruunu varmaan kuivuu riittävästi sunnuntaiksi. Mutta noista pallojen lisäämisestä en tiedä. Eli onko kruunu kuitenkaan niin kuiva, että siihen uskaltaa noita pompuloita painaa. Kosteana kruunu kuitenkin murtuu helpommin. Jos palloja haluat lisätä, niin suosittelen kokeilemaan vasta sunnuntaina.

      Poista
  3. millä olet liimannut koristeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristeet kruunuun on liimattu syötävällä liimalla. Kukat kakun pintaan ja sudenkorento kruunuun on kiinnitetty pikeerillä.

      Poista