keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kahvikuppikoriste

Mumman 80-vuotisjuhlia vietettiin kahtena päivänä. Toisena päivänä syötiin tekemääni käsitökakkua. Toiseksi päiväksi pakastimesta löytyi aiemmin tekemäni vaaleanpunainen kakku, jossa oli helminauha päällä koristeena. Siihen tarvitsi vain tehdä vähän koristetta lisää, koska alunperin kakun päälle (helminauhan lisäksi) piti siirtää toisessa kakussa ollut tiara.

Halusin ehdottomasti kokeilla näkemääni ideaa kahvi/teekupista. Netistä löytyi ihania gumpastesta tehtyjä kuppeja ja mielestäni sellainen sopisi kakun päälle. Lisäksi tein muutamia neilikoita ja lehtiä siihen kupin ja helminauhan väliin laitettavaksi.


Kuppi on siis gumpastea ja koottu vähitellen aina osien kuivuttua. Lopuksi maalasin kupin ja lautasen vaaleanpunaistaja lilaa tomuväriä supsuttelemalla ja alkoholilla sekoittamalla. Kupin reunaan ja kahvaan sekä asetin reunaan maalasin kultavärillä vähän loistetta. Kupin voi koristella maalaamalla ihan millaiseksi haluaa, mutta minun taidoillani ei kovin kauniita kukkia tai kiemuroita maalata. Siksi päädyin tällaiseen helppoon kirjavaan kuppiin.


Neilikat tein valkoisesta sokerimassasta ja väritin vaaleanpunaisella tomuvärillä. Kuvassa sävyt ovat hieman haaleat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti