Näitä vanhoja kakkuja katsellessa huomaa, miten taidot onkin karttuneet tässä vuosien varrella. Tämä taisi olla neljäs ei-niin-perinteinen-mansikkakermakakku, jonka tein. Ja kun vaatimuksena oli Barbapaavo, siinä vaiheessa pursottaminen oli ainut tapa toteuttaa kakku. Nyt tekisin hienoja hahmoja sokerimassasta, mutta tuolloin en vielä sitä taitoa hallinnut. Eikä muuten niin kauhean siisti ole tämänkään työjälki.
En enää tietenkään muista, mitä kakun sisällä oli. Sen muistan, että kunnon punaisen värin saaminen oli työn takana. Käytin pastaväriä ja rehellisen kirkkaanpunaisen saamiseen taisi mennä puoli purkkia. Tein näitä kakkuja kaksi, perättäisinä viikonloppuina ja pelkäsin koko ajan, että väri loppuu kesken toista kakkua tehdessä.
Se toisen viikonlopun paavokakku oli paljon siistimmän ja tasaisemman näköinen, mutta siitä ei tietenkään kukaan ollut ottanut kunnon kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti