tiistai 31. maaliskuuta 2015

Läksiäiskakku

Seurakunnan päiväkerhotäti lopetti työnsä ja halusi tarjota työkavereille läksiäiskakkua. Sain ihanan valmiin ja mietityn aiheen kakkuun ja hienon piirroksen avuksi. Minä siis vain toteutin hänen visionsa kakusta.


Kakkuun toivottiin jalanjälkiä, joihin liittyi läksiäistilaisuudessa luettu rukous. Sain ihanan kuvauksen henkilöstä itsestään, joka kakun päällä seisoo. Hänellä on ruskeat hiukset ja silmälasit. Hän pitää usein farkkuhametta ja pitää Marimekon raitapaidoista. Päässään hänellä on usein huivi. Osaisinkohan kuvailla itseäni yhtä selkeästi ja osuvasti?

Lisäksi meillä oli puhetta kukista kiertämään kakun reunaa, mutta päädyin lopulta laittamaan ne rykelmänä kakun eteen, jotta ne tärkeät jalanjäljet sieltä erottuisivat kunnolla. Kukat ja jalanjäljet toteutin hahmon vaatteiden väreissä.


Kakku oli mitoitettu 20 hengelle. Gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli laktoositon sitruunakiisseli ja vaniljarahka.

 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kummajaiset

Tämän kakun aihe oli itselleni ihan uusi tuttavuus ja siksi oikein mukavaa vaihtelua kukkiin ja poneihin. :) Kummajaiset ovat kuulemma muovailuvahasta tehtyjä hahmoja, jotka ilmeisesti seikkailevat animaatiossa. Toiveena oli muutama hahmo kakun päälle.


Jottei kakku olisi näyttänyt ihan paljaalta, lisäsin reunoille kummajaisten värisiä tähtiä.


Kakku oli mitoitettu 30 hengelle ja välistä löytyi vähälaktoosinen Daim-vadelmatäyte.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pinkki ponikakku

Pikkuisen tytön 3v synttäreille toivottiin kaksikerroksista kakkua vaaleanpunaisella tai pinkillä pinnalla ja poneja koristeeksi ja ehkä sateenkaarikin.


Laitoin kakun alemman kerroksen pinkiksi ja ylemmän vaaleanpunaiseksi. Sateenkaaren jätin pois, kun se ei mielestäni oikein istunut kakun tunnelmaan, vaan laitoin ponien kaveriksi vähän kukkia.


Omat tytöt olivat valitsemassa mitkä ponit kakun päälle tulee.


Kakku oli mitoitettu 18 hengelle ja välissä oli mustikkaa ja valkosuklaata.

 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ilmailukakku

Tähän kakkuun liittyy tiettyä haikeutta. Kauhavan ilmasotakoulu lopetti toimintansa vuoden vaihteessa. Siellä töissä ollut ystävä halusi vielä viimeisten työpäivien kunniaksi tarjota kakkua työkavereille, teemana olisi armeija/ilmavoimat. Vähän oudolta tuntuu ajatus lentosotakoulun loppumisesta, kyllä se aika olennainen osa maakuntaa on ollut. Vaikka ei nyt ihan Kauhavalla asuta, niin aina silloin tällöin ovat koneet tästä yli lentäneet ja lentäjien juhannusjuhlilla on vietetty monta lapsuuden juhannusta. Ja suorittihan tuo aviomies aikanaan asepalveluksensa Kauhavalla.


Kakun päälle tein sinivalkoisen ilmavoimien kokarditunnuksen ja pikkuisen Vinkan, alkeiskoulukoneen. 


Kakku oli mitoitettu 10 hengelle ja sisältä löytyi Baileys-täytettä.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Lego Ninjago

Vihreä Lego Ninjago hahmo oli toiveissa tähän kakkuun. Ison ninjan kaveriksi haluttiin pari pienempää.


Kakku oli 15 hengen sokerikakkupohja, jonka välissä oli kinuskikermaa ja vadelmia sekä valkosuklaarouhetta.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kultainen New York

Minua pyydettiin tekemään kultainen kakku, jonka teemana olisi New York. Väliin tehtiin fazerinatäyte. Kakun päälle toivottiin päivänsankarin nimi ja ikä. Kakku taisi olla 10 hengelle.



Fazerinatäyte

Fazerinasuklaa on mielestäni parasta suklaata maailmassa, ainakin Fazerin sinisen jälkeen. Kokeilin joskus netistä löytämääni Fazerinatäytettä kakkuun, mutta oli pettynyt kun se ei oikeastaan yhtään maistunut sille mille piti. Tyttären 7v synttäreille kehittelin oman version lisäämällä yhtä ja toista ja sain mielestäni oikein hyvän täytteen. Joku kysyikin, että kuinka monta Fazerinapatukkaa olen joutunut täytteeseen laittamaan. Kunnon leipurin tavoin jätin merkkaamatta määrät ylös, ajattelin muistavani ne vielä myöhemminkin. Mutta enpäs muistanutkaan. Viime syksynä kauppasin erään kakun väliin tämän täytteen, jotta sain uudelleen kokeilla määriä ja nyt muistin merkata määrät ylös. Tässä teille maisteltavaksi.

Fazerinamousse

2 dl vispikermaa
150g tummaa suklaata (n. 50%) (itse käytin Brunbergin laktoositonta)
100g appelsiinituorejuustoa
1/2-1 rkl sokeria (tätä kannattaa vähän maistella, sillä määrä riippuu käytetyn suklaan tummuudesta)

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää appelsiinituorejuusto kerman sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon suklaa ja mausta sokerilla.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Koristeita kakkuihin

Tässä kootusti vuoden vaihteen molemmin puolin tekemiäni kakunkoristeita.

Röyhelöpöksyinen vauva ja lumihiutaleita. Ja tammikuun kamala kuvausvalo.
 




Seikkailija Dora, Velmu-kettu, Nuuti-apina, reppu, kartta ja päivänsankarin ikä.



Minecraft hahmot ja pystyyn kakun päälle aseteltavat kirjaimet.




Frozenin Elsa ja lumihiutaleita kummitytön kakulle.



Kitarakoriste, joka matkasi Thaimaan lämpöön juhlijoiden mukana.

 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Frozenkakku

Viisi vuotta täyttävän tytön synttäreille meni tämä Frozenkakku. Päivänsankarin suosikkihahmo elokuvassa on Olaf-lumiukko ja se pääsi koristamaan tätä kakkua. Sain muutaman mallikuvan siitä, millaista kakusta toivottiin.



Huomasin myöhemmin, että Olafin kulmakarvat jäivät jonnekin matkalle, ihmekös kun näytti hieman hassulta. Samaten alemmassa lumipallossa olisi pitänyt olla kaksi nappia. 


 Kakku oli mitoitettu 25 hengelle. Gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli vähälaktoosinen daim-vadelmatäyte.