tiistai 26. maaliskuuta 2013

Meridan linnakakku

Disneyn piirretty Urhea on meillä huippusuosittu tällä hetkellä. Niinpä tytär ilmoitti tammikuussa, että hänen synttäreitään juhlitaan elokuvan päähenkilö Meridan teemalla. Eihän siinä auttanut äitin muu kuin ryhtyä suunnittelemaan teemajuhlia. Brave -elokuvan sankaritar sopi tyttären synttäriteemaksi hyvin, koska meillä harrastetaan keskiaikaa ja tytär opettelee ampumaan jousella.

Tällaisen Meridakakun tein lastenjuhlia varten. Päivänsankari itse valitsi kakkuun suklaapohjan ja Baileystäytteen. Tein kaksi kolmen munan ihan oikeaa suklaata sisältävää kakkupohjaa 17cm vuokiin. Molemmat pohjat leikkasin kolmeen osaan ja kasasin kaikki päällekäin. Kakusta tulikin aika korkea, viisi täyteväliä.


Kaiken tohinan keskellä unohdin ottaa kunnon kuvia pelkästä kakusta ja hätäisesti tiskipöydällä nappasin pari kuvaa ennen kakun leikkaamista. Kakun päällä oleva Merida on sokerimassaa ja sen sai siirrettyä seuraavan päivän sukulaisjuhlia varten tekemäni kakun päälle.

Korkeaa kakkua ei ollut kovin helppo leikata. Olen usein ihastellut netin kuvia korkeista kakuista, mutta kieltämättä tavalliset matalat kakut on käytännöllisempiä. Mutta onhan nuo korkeat kakut näyttäviä. Pitää vain tajuta ottaa tarpeeksi ohut siivu. :D


Oma lapsi taisi olla kaikista kriittisin palautteen antaja, jos joku ei ollut ihan kohdallaan. Äiti kun kaikkia elokuvan hienouksia ei välttämättä ollut yhdellä katselukerralla ehtinyt sisäistää. :) Mutta toisaalta tytär oli kyllä loistava positiivisen palautteen antajakin. Meinasi ylistyssanat tytöltä loppua, kun niin kakkua kehui. Ehkä siis onnistuin tekemään tunnistettavan hahmon ja maistuvan kakun.

4 kommenttia:

  1. Ooh... mielettömän upea toteutus! Nuo korkeat on tosiaan kauniita, mutta leikkaajan painajaisia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on se ensimmäinen pala, joka on kaikista pahin. :D

      Poista
  2. Hieno :) Ja hyvä idea käyttää Merida uudelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tosi kiva, että koriste sopi kahteen erilaiseen kakkuun. Pääsi vähän helpommalla. :)

      Poista