torstai 2. toukokuuta 2013

R2D2 kakku

Tämä kakun aihe oli minulle enemmän kuin mieluinen. Olen lapsesta saakka ollut kova Tähtien sota fani ja yhä edelleenkin niissä kolmessa vanhemmassa elokuvassa on taikaa. 

Seitsemän vuotta täyttävän pojan maailma on pelkkää Star Warsia tällä hetkellä. Suosikki hahmo on hellyyttävä R2D2 droidi. Ensimmäinen ideani oli tehdä hahmon muotoinen kakku. Varasuunnitelmana oli tehdä ihan tavallinen kakku, johon muotoilisin R2D2:n ja joitain muita hahmoja. Päätin kuitenkin kokeilla hahmokakkua. 

Hankaluutena oli se, että hahmon ruumiista pitäisi saada korkea ja sen pitäisi leijua ilmassa, jalkojen varassa. Netistä löytyi idea, jota käytin saadakseni kakkuun lisää korkeutta. Päällystin styroxisen harjoittelupohjan mustalla sokerimassalla ja tein siitä alustan kakulle. Vartalona on kaksi 17cm halkaisijan kakkupohjaa koottuna päällekäin korkeaksi kakuksi. Pääksi tein puolipallon mallisen kakun pyöreään vuokaan.


Jalat tein riisimuromassasta, jota olin aiemmin käyttänyt puimurikakussa. Sieltä löytyy massalle ohjekin. Jalkoja varten painelin massan n. 20*30cm vuokaan ja leikkasin piirtämäni mallin mukaiset kappaleet. Massan päällystin sokerikreemillä ja sokerimassalla. Mittasin jalkojen pituuden täytetystä kakusta ja lisäsin styroxin verran pituutta, mutta kakku painuikin aika lailla kasaan ja valmiit jalat olivat liian pitkät. Mutta ei niitä oikein enää saanut lyhennettyäkään, joten niillä mentiin. 


Olin ajatellut tehdä kakkuun enemmän yksityskohtia, mutta aika ei vain riittänyt. Myös mittasuhteet ovat kakussa hieman pielessä ja se vaikeutti yksityskohtien sommittelua ja niiden kokoa. Kakun olisi pitänyt olla vielä yhden kakkupohjan verran korkeampi, niin se ehkä olisi vastannut paremmin ihan oikean R2D2:n mittasuhteita. Mutta silloin kakkua olisi tullut liikaa kyseiselle juhlijajoukolle.


Kakun väliin laitoin suklaatäytteen ja jokaisen pohjapalan pinnan voitelin vadelmamarmeladilla. Kakku oli laktoositon ja suklaaksi valikoitui Brunbergin tumma suklaa, joka on ilmeisesti ainut kaupoista löytyvä pähkinäallergikoillekin sopiva suklaa.



 

3 kommenttia: