tiistai 14. toukokuuta 2013

Kunkkupossu

Ajattelin laittaa vähän mallia siitä, kuinka teen pallomaisen kakun. Kakun voi koristella vaikka kukaksi tai ihan miksi vain. Minä tein eräälle päivänsankarille kunkkupossun.


Kakkupohjaksi leivon yleensä Kinuskikissan levykakkupohjan. Tavallinen kääretorttupohjakin käy, sitä tosin osa moittii maistuvan liiaksi kananmunalta. Itse en ole koskaan tällaista pallokakkua syönyt, muille vain tehnyt, joten en voi sanoa pohjan mausta mitään. Koska minulla on 60cm leveä uuni, olen suurentanut Kinuskikissan ohjetta neljäsosalla.

Valmiin pohjan leikkaan pyörylöiksi. Pohjasta saa kaksi kokonaista palaa ja yhden kerroksen teen kahdesta puolipalasta.
 

Pyöreäpohjainen kulho vuorataan kelmulla ja pohjalle asetetaan ensimmäinen pohjapala. Sen voi kostuttaa haluamallaan nesteellä.


Pohjapalan päälle lusikoidaan puolet täytteestä. Tähän laitoin mansikkatäyteen.


Täytteen päälle tulee seuraava pohjakerros. Olen laittanut keskimmäiseksi pohjapalaksi sen, joka on kahdesta puoliskasta. Näin saa pohjan ja pinnan ehjistä pyörylöistä. Muista kostuttaa pohjapala.


Loput täytteestä lusikoidaan kulhoon.


Ja lopuksi viimeinen pohjapala, joka kostutetaan.


Kelmu käännetään kakun päälle.


Kakun päälle laitetaan paino, jotain sopivan kokoista ja painoista. Sen jälkeen kakku laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Itse yleensä täytän kakun päivää ennen koristelemista, jolloin täyte ehtii kunnolla asettua.


Seuraavana päivänä kakku kumotaan. Koska minulla ei ole sopivankokoista pyöreäpohjaista kulhoa, joudun hieman soveltamaan saadakseni kakusta puolipallon. Olen ratkaissut ongelman siten, että sipaisen kakun päälle hieman sokerikreemiä tarttumapinnaksi ja lisään kakkupohjaa (jota olen siis säästänyt vielä) pienen pyöreän palan. Myös tämä pala pitää muistaa kostuttaa, ettei se ole kamala kuiva pala kakun päällä. Tässä vaiheessa kakkua voi myös muotoilla alareunasta enemmän pallomaisemman muotoiseksi.


Sitten kakku päällystetään sokerikreemillä.


Seuraavaksi haluttu sokerimassa kaulitaan tarpeeksi isoksi palaksi, jotta se riittää peittämään koko kakun. Kun massaa on tarpeeksi, on kakku helpompi päällystää ja lopputuloksesta tulee siistimpi.


Kaulittu levy nostetaan kakun päälle.


Massa asetellaan ja siloitellaan kakun päälle, niin ettei siihen jää ryppyjä. Ylimääräinen massa leikataan reunalta pois. Itse käytän pitsaleikkuria.

'
Sokerimassa siloitellaan tasaiseksi ja loput ylimääräiset helmat leikataan pois.


Ja kakku on valmis koristeltavaksi!


Tällainen lopputulos tuli kunkkupossusta. Kuten huomaan kakku on hieman painunut kasaan. Tällaisen kakun täytteeseen kannattaa laittaa reilusti liivatetta, jotta se pysyy muodossaan. Tähän 10 hengen kakkuun laitoin kolme liivatetta, mutta löysä mansikkatäyte olisi selkeästi kaivannut vielä ainakin kaksi lisäliivatetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti