torstai 11. syyskuuta 2014

Daaliakakku

Näihin rippikakkuihin toivottiin daalioita, jotka kuulemma ovat juhlakalun nimikkokukkia. Olikin tosi kiva etsistellä vinkkejä ja miettiä, miten saisi daaliat onnistumaan. Mukava uusi haaste. Lisäksi kakussa piti olla hopeinen risti ketjussa.





Supsuttelin daalioihin vähän helmiäistä, jotta sain kukkiin kaunista hohdetta. Daaliat on tehty siten, että massapallon ympärille käärin muutaman päivänkakkaramuotilla tehdyn kukan. Loput terälehdet on tehty yksitellen soikealla, teräväkärkisellä muotilla, pienemmällä ja isommalla. Rullasin lehden toisessa päässä reunat ja liimasin vieretysten. Annoin terälehtikerroksen kuivua kunnolla ennen kuin liimasin seuraavan kerroksen.


Toiseen kakkuun laitoin vähän erilaisen ristin.


Kumpikin kakku oli mitoitettu muistaakseni 20 hengelle. Välissä oli tuoreista mansikoista tehty mousse. Ehdin jo luulla, ettei tuoreita mansikoita olisi saatavilla, kun niiden saantiin tuli juhannuksen jälkeen tauko, mutta onneksi juuri ennen näitä kakkuja mansikat palasivat valikoimiin.

 

2 kommenttia:

  1. Kauniita nuo ristit! Täytyypä tallentaa muistilokeroon, koska meillähän on tulossa rippijuhlat ensi vuonna :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kauniita ja helppo tehdä silikonimuotilla. Voi apua, joko M on ensi kesän rippilapsia? Mihin se aika menee? :)

      Poista