tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hääkakku

Osallistuin keväällä pienimuotoisille hää- ja juhlamessuille. Halusin tehdä pöydälle aidon kokoisen mallikakun, mutta ymmärrettävästi oikeaa kakkua ei pöydällä voisi koko päivää pitää. Siksi tämän kakun pinnan alta löytyy styroksiset harjoittelupohjat, joita oli muuten yllättävän vaikea päällystää. Kakku kun antaa hieman myöten massapintaa laittaessa, niin styrox oli aika tiivis ja joustamaton. Pintaan jäikin joitain pieniä virheitä.


Alin kerros oli halkaisijaltaan 25cm, keskimmäinen 20cm ja ylin 15cm.


Mietin kauan, millä tyylillä kakun teen, oli niin monta ihanaa ideaa, joita teki mieli kokeilla. Lopulta päädyin tällaiseen suhteellisen yksinkertaiseen kukkakakkuun, jossa sinisävyiset hortensiankukat valuvat kakkua alas.



Moni kakku päältä kaunis jne. Vaikka kakun ulkonäkö on tietysti tärkeää, varsinkin hääkakussa, niin kyllähän se maku kuitenkin aina on se tärkein. Tähän kakkuun kuitenkin tuo vanha sanonta pätee. :D

2 kommenttia:

  1. Nuo hortensiankukat ovat kyllä kauniita. Olen itsekin ajatellut hankkia tuollaisen harjoittelupohjan. Ainakin siinä vois testata miten koristeet haluaa asetella varsinaiseen kakkuun. Tuliko muuten arpajaispalkinto perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Tuollaisella pohjalla on kyllä hyvä kokeilla ideoita ennen varsinaista kakkua. Kiitos oikein paljon, palkinto tuli perille. Piti laittaa kiitosviestiä, mutta olimme lähdössä reissuun kun paketin hain, enkä siinä hässäkässä ehtinyt viestiä laittaa ja sitten se unohtui. Ajattelin laittaa johonkin postaukseen siitä vähän mainosta. :)

      Poista