sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Purjevenekakku

Pitkästä aikaa ehdin päivittämään blogia. Kakkuja on tullut tehtyä kesälläkin tasaiseen tahtiin, mutta on niin paljon muutakin tehtävää, etteivät kakut ole vielä päässeet tänne saakka. Keskiaikaharrastukseemme liittyen on tullut tehtyä vaate jos toinenkin tässä kesän aikana ja tietysti pieniä lomareissuja sukulaisten luo tai vähän muuallekin.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna juhlimme yhteisjuhlissa mieheni 60-vuotiasta setää, 50-vuotiasta tätiä ja 50-vuotiasta tädin miestä, joilla kaikilla olisi vuosipäivä heinäkuussa. Siis 160v juhlat! Laitetaan tähän vanhimman kakku, eli 60-v purjehduksen ystävälle tehty kakku.


Purjevene ja purje on tehty gumpastesta, jolloin sain ne kuivumaan tarpeeksi kovaksi. Purjeelle tein gumpastesta telineen, johon puutikkuna olleen maston pystyi laittamaan. Näin purjeen ei tarvinnut olla pystyssä kuljetuksen aikana ja kakkua oli helpompi käsitellä ja tietenkin se mahtui jääkaappiinkin paremmin. Maston pidike ei valitettavasti ollut kuivunut ihan kuivaksi ja ilman ollessa melko kostea, alkoi purje kallistua uhkaavasti kakun leikkuussa. Nämä kesän kosteat päivät on näköjään melkoisen haasteellisia kakkujen kanssa.

  

Veneen nimeksi laitoin päivänsankarin nimen ja iän. Kakun reunoja koristi kultainen köysi ja pelastusrenkaat. Ja veneen keulan eteen laitoin muutamia aaltoja. Itselläni oli mielessä paljon pieniä yksityiskohtia, joita olisi kiva ollut laittaa kakkuun, mutta olimme reissussa ja palasimme kotiin vasta päivää ennen juhlia. Tämän kakun lisäksi juhliin tuli toinenkin kakku, enkä millään ehtinyt noin lyhyessä ajassa kaikkia ideoita hyödyntämään.

 
Kakku oli mitoitettu 20 hengelle. Se toteutettiin gluteenittomana ja laktoosittomana. Välissä oli tuoreita mansikoita ja dilpomaattikreemiä.

1 kommentti: