Pienen tytön pinkkiin prinsessakauteen sovilteltiin tämän kakun teema. Sain vapaat kädet muutoin ja halusin kokeilla pitkästä aikaa tyynyvuokaa. Tällä kertaa olin oikein tyytyväinen siihen, miten sain kakun täytettyä ja päällystettyä, viime kerta oli vielä opettelua.
Kakku oli mitoitettu 20 hengelle, mutta tällä vuokakoolla (sarjan keskimmäinen koko) kakusta tuli kyllä reilu. Väliin laitettiin kinuskikermaa ja kokonaisia vadelmia. Kakun pinnalle suihkaisin vielä vähän kimallespraytä.
torstai 30. huhtikuuta 2015
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Kihlajaiskakut
Näihin kihlakakkuihin toivottiin valkoisia kukkia, hopeisia lehtiä, lumihiutaleita sekä sormukset ja nimet. Sain malliksi kuvat yhdestä samanhenkisestä kakusta.
Nyt seuraa kaamea paljastus: olen aina inhonnut ruusujen tekemistä. :O Osittain siksi, etten ole saanut niitä koskaan onnistumaan ihan sellaisina kuin olisin halunnut. Osittain siksi, että olen aina mieltänyt ne niin kovin perinteisiksi (vaaleanpunaiset marsipaaniruusut kermakakun päällä) ja suosin itse mieluummin jotain ihan muuta ja erilaista. Tästä inhostani johtuen en ole koskaan erityisemmin markkinoinut ruusuja kenellekään. Toki olen niitä useampaankin kakkuun tehnyt, jos niin on haluttu, mutta jos on toivottu pelkästään jotain kukkia, olen tehnyt kaikkea muuta.
Saamassani mallikuvassa oli valkoiset ruusut. Tein isoja kakkuja ja jotenkin kaikki muut kukat tuntuivat kovin mitättömän kokoisilta. Isompi kakku vaatii näyttävät kukat. Päätin siis varovasti kokeilla yhden ruusun kanssa. Kun lopputulos oli kohtuullisen kiva, päätin tehdä kakkuihin valkoiset isot ruusut. Niitä tehdessä tekniikka jotenkin loksahti paikoilleen ja täytyy sanoa, että olin todella tyytyväinen näihin ruusuihin. Kimallespray teki niistä kauniin hohatavat.
Tein kolme 30 hengen kakkua. Kunnon kokoiset kihlajaiset! Välissä oli vadelmahilloke ja vaniljakiisselikerma.
Lisäksi juhliin lähti vielä pikkuinen gluteeniton kakku samoilla täytteillä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Pienten poikien kakku
Tällä kakulla juhlittiin pienen pojan ristiäisiä ja samalla kahden isoveljen synttäreitä. Toiveena oli kaksikerroksinen kakku, jossa ylempi kerros olisi vauvan kakku ja alempi kerros isoveljien. Kuitenkin niin, että kakku olisi yhtenäinen kokonaisuus.
Suunnittelimme yhdessä oikein kivan kokonaisuuden. Ylemmästä kerroksesta tuli vaaleampi ja hempeämpi kerros vauva koristeenaan ja alemmasta kerroksesta vähän sinisempi kerros, jossa oli isompien poikien tärkeitä juttuja. Samalla ne isoveljien lelut ja sankarit jo vähän etenivät sinne vauvakakun puolelle houkuttelemaan sitä pikkuisinta mukaan veljien leikkeihin. Yhtenäistäväksi tekijäksi laitoin kakkuun lumihiutaleita, vauvan luo ja poikien juttujen sekaan. Silloin maassa vielä vähän lunta oli ja ne sopivat isompien poikien rakkaan moottorikelkan teemaan myös.
Kakku oli mitoitettu 20 hengelle ja välissä taisi olla daim-vadelmatäyte.

| Spiderman kiipeää hakemaan pienintä veljeä mukaan isompien leikkeihin. |
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Vaaleanpunainen kukkakakku
Tämä kaksikerroksinen kakku meni erään tytön juhlapöytään. Toiveena oli vaaleanpunainen pinta ja valkoisia kukkia.
Kovin huono valo näyttää olleen kuvaushetkellä. Kakku oli 20 hengelle ja välistä löytyi mansikkamoussea.

lauantai 18. huhtikuuta 2015
Kuu ja tähdet
Tähän kakkuun päivänsankari halusi kuun ja tähdet. Lisäksi kakkuun laitettiin päivänsankarin nimi ja ikä.
Kakku oli mitoitettu 30 hengelle ja välistä löytyi Fazerinamoussea.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Pinkki ponikakku
Tällä pinkkipintaisella ponikakulla juhlittiin kahden siskoksen yhteissynttäreitä helmikuussa. Silloin maassa oli vielä lunta sitä eksyi vähän kakun koristeeksikin.
Sain melko vapaat kädet koristelujen suhteen, toiveina olivat pinkki pinta ja ponit.
Ihana huomata, että kyllä ne omat taidot tässä koko ajan kehittyvät. Se ensimmäinen poni silloin joskus tuotti suurta tuskaa ja ahdistusta, eikä oikein näyttänyt oikealta. Nyt nämä ponit valmistuivat melkein rutiinilla ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen.
15 hengen kakun välistä löytyi mansikkamoussea.

perjantai 10. huhtikuuta 2015
Monster High
Monien isojen pienten tyttöjen suosikki on Monster High ja sen kummalliset hirviönuket. Omat tyttöni ovat alkaneet kutsua niitä kammobratzeiksi, koska ne ovat heidän mielestään niin kammottavia ja bratzit taisivat olla ulkomuodoltaan lähempänä näitä kuin tavalliset barbiet. Kammobratz onkin jäänyt meidän perheessä elämään ja pitää aina oikein yrittää muistaa se ihan oikea nimityskin, kun kukaan muu ei tuota meidän omaa tietenkään ymmärrä.
Tämä Monster High kakku meni 7v neitosen juhlapöytään. Siihen toivottiin pääkalloa ja lepakoita, muuten sain vapaat kädet.
Päällisen värin kanssa arvoin kauan aikaa, oli niin monta hienon väristä ideaa. Lopulta päädyin tähän turkoosiin, jotta pääkallon rusetti erottuisi kunnolla. Lepakot ja pääkallo on leikattu mallin mukaan, eläinkuviot vetelin sokerimassasta vapaalla kädellä. Pääkallon tein siten, että leikkasin ensin koko kallon mustasta, sitten valkoisen osan valkoisesta ja pinkit osiot pinkistä ja liimasin ne mustan päälle. Lopuksi maalasin silmät ja nenän valkoiseen.
Kakku oli mitoitettu 15 hengelle ja sokerikakkupohjan välistä löytyi laktoositon prinsessakakun täyte Kinuskikissan ohjeella toteutettuna. Liekö syynä ollut laktoositon maito, mutta maitokiisseli muuttui jäähtyessään aivan vetiseksi lilluksi ja jouduin lisäämään reilusti vaniljkreemijauhetta saadakseni täytettä edes vähän jämäkämmäksi. Siitä huolimatta se jäi turhan löysäksi ja kakku hieman pullisteli reunoiltaan, kun täyte ei ollut tukevaa. Seuraavalla kerralla samaa täytettä tehdessäni lisäsin ohjeeseen reilusti enemmän perunajauhoja ja sain laktoosittomanakin onnistumaan.

maanantai 6. huhtikuuta 2015
Taidekakku
Kuvataidekoulua käyvän tytön synttäripöydän keskipisteenä oli tämä kuvataideaiheinen kakku.
Kakku oli mitoitettu 10 hengelle ja välistä löytyi mansikka- ja suklaamousset laktoosittomana.

tiistai 31. maaliskuuta 2015
Läksiäiskakku
Seurakunnan päiväkerhotäti lopetti työnsä ja halusi tarjota työkavereille läksiäiskakkua. Sain ihanan valmiin ja mietityn aiheen kakkuun ja hienon piirroksen avuksi. Minä siis vain toteutin hänen visionsa kakusta.
Kakkuun toivottiin jalanjälkiä, joihin liittyi läksiäistilaisuudessa luettu rukous. Sain ihanan kuvauksen henkilöstä itsestään, joka kakun päällä seisoo. Hänellä on ruskeat hiukset ja silmälasit. Hän pitää usein farkkuhametta ja pitää Marimekon raitapaidoista. Päässään hänellä on usein huivi. Osaisinkohan kuvailla itseäni yhtä selkeästi ja osuvasti?
Lisäksi meillä oli puhetta kukista kiertämään kakun reunaa, mutta päädyin lopulta laittamaan ne rykelmänä kakun eteen, jotta ne tärkeät jalanjäljet sieltä erottuisivat kunnolla. Kukat ja jalanjäljet toteutin hahmon vaatteiden väreissä.
Kakku oli mitoitettu 20 hengelle. Gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli laktoositon sitruunakiisseli ja vaniljarahka.

perjantai 27. maaliskuuta 2015
Kummajaiset
Tämän kakun aihe oli itselleni ihan uusi tuttavuus ja siksi oikein mukavaa vaihtelua kukkiin ja poneihin. :) Kummajaiset ovat kuulemma muovailuvahasta tehtyjä hahmoja, jotka ilmeisesti seikkailevat animaatiossa. Toiveena oli muutama hahmo kakun päälle.
Jottei kakku olisi näyttänyt ihan paljaalta, lisäsin reunoille kummajaisten värisiä tähtiä.
Kakku oli mitoitettu 30 hengelle ja välistä löytyi vähälaktoosinen Daim-vadelmatäyte.

maanantai 23. maaliskuuta 2015
Pinkki ponikakku
Pikkuisen tytön 3v synttäreille toivottiin kaksikerroksista kakkua vaaleanpunaisella tai pinkillä pinnalla ja poneja koristeeksi ja ehkä sateenkaarikin.
Laitoin kakun alemman kerroksen pinkiksi ja ylemmän vaaleanpunaiseksi. Sateenkaaren jätin pois, kun se ei mielestäni oikein istunut kakun tunnelmaan, vaan laitoin ponien kaveriksi vähän kukkia.
Omat tytöt olivat valitsemassa mitkä ponit kakun päälle tulee.
Kakku oli mitoitettu 18 hengelle ja välissä oli mustikkaa ja valkosuklaata.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Ilmailukakku
Tähän kakkuun liittyy tiettyä haikeutta. Kauhavan ilmasotakoulu lopetti toimintansa vuoden vaihteessa. Siellä töissä ollut ystävä halusi vielä viimeisten työpäivien kunniaksi tarjota kakkua työkavereille, teemana olisi armeija/ilmavoimat. Vähän oudolta tuntuu ajatus lentosotakoulun loppumisesta, kyllä se aika olennainen osa maakuntaa on ollut. Vaikka ei nyt ihan Kauhavalla asuta, niin aina silloin tällöin ovat koneet tästä yli lentäneet ja lentäjien juhannusjuhlilla on vietetty monta lapsuuden juhannusta. Ja suorittihan tuo aviomies aikanaan asepalveluksensa Kauhavalla.
Kakun päälle tein sinivalkoisen ilmavoimien kokarditunnuksen ja pikkuisen Vinkan, alkeiskoulukoneen.
Kakku oli mitoitettu 10 hengelle ja sisältä löytyi Baileys-täytettä.

torstai 19. maaliskuuta 2015
Lego Ninjago
Vihreä Lego Ninjago hahmo oli toiveissa tähän kakkuun. Ison ninjan kaveriksi haluttiin pari pienempää.
Kakku oli 15 hengen sokerikakkupohja, jonka välissä oli kinuskikermaa ja vadelmia sekä valkosuklaarouhetta.

lauantai 14. maaliskuuta 2015
Kultainen New York
Minua pyydettiin tekemään kultainen kakku, jonka teemana olisi New York. Väliin tehtiin fazerinatäyte. Kakun päälle toivottiin päivänsankarin nimi ja ikä. Kakku taisi olla 10 hengelle.
Fazerinatäyte
Fazerinasuklaa on mielestäni parasta suklaata maailmassa, ainakin Fazerin sinisen jälkeen. Kokeilin joskus netistä löytämääni Fazerinatäytettä kakkuun, mutta oli pettynyt kun se ei oikeastaan yhtään maistunut sille mille piti. Tyttären 7v synttäreille kehittelin oman version lisäämällä yhtä ja toista ja sain mielestäni oikein hyvän täytteen. Joku kysyikin, että kuinka monta Fazerinapatukkaa olen joutunut täytteeseen laittamaan. Kunnon leipurin tavoin jätin merkkaamatta määrät ylös, ajattelin muistavani ne vielä myöhemminkin. Mutta enpäs muistanutkaan. Viime syksynä kauppasin erään kakun väliin tämän täytteen, jotta sain uudelleen kokeilla määriä ja nyt muistin merkata määrät ylös. Tässä teille maisteltavaksi.
Fazerinamousse
2 dl vispikermaa
150g tummaa suklaata (n. 50%) (itse käytin Brunbergin laktoositonta)
100g appelsiinituorejuustoa
1/2-1 rkl sokeria (tätä kannattaa vähän maistella, sillä määrä riippuu käytetyn suklaan tummuudesta)
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää appelsiinituorejuusto kerman sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon suklaa ja mausta sokerilla.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Koristeita kakkuihin
Tässä kootusti vuoden vaihteen molemmin puolin tekemiäni kakunkoristeita.
Röyhelöpöksyinen vauva ja lumihiutaleita. Ja tammikuun kamala kuvausvalo.
Seikkailija Dora, Velmu-kettu, Nuuti-apina, reppu, kartta ja päivänsankarin ikä.
Minecraft hahmot ja pystyyn kakun päälle aseteltavat kirjaimet.
Kitarakoriste, joka matkasi Thaimaan lämpöön juhlijoiden mukana.

Frozenin Elsa ja lumihiutaleita kummitytön kakulle.
Kitarakoriste, joka matkasi Thaimaan lämpöön juhlijoiden mukana.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Frozenkakku
Viisi vuotta täyttävän tytön synttäreille meni tämä Frozenkakku. Päivänsankarin suosikkihahmo elokuvassa on Olaf-lumiukko ja se pääsi koristamaan tätä kakkua. Sain muutaman mallikuvan siitä, millaista kakusta toivottiin.
Huomasin myöhemmin, että Olafin kulmakarvat jäivät jonnekin matkalle, ihmekös kun näytti hieman hassulta. Samaten alemmassa lumipallossa olisi pitänyt olla kaksi nappia.
Kakku oli mitoitettu 25 hengelle. Gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli vähälaktoosinen daim-vadelmatäyte.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)