maanantai 28. huhtikuuta 2014

Perhoskakku prinsessalle

Pikkuiselle prinsessalle juhlapöytään oli toiveissa muumia tai prinsessaista jotain. Lopulta aihe kallistui päivänsankarin toiveesta enemmän prinsessateemaan. Väreiksi toivottiin valkoista, vaaleanpunaista tms. hempeää. Tuleva kesä mielessä laitoin kakkuun ihania perhosia lentelemään.


Kakun pintaan suihkutin helmiäistä, mutta se ei taida kuvissa kovinkaan hyvin näkyä. Ihana ylellinen hohde siitä kuitenkin tuli kakkuun. Perhoset tein valkoisina, mutta penslasin niihin vaaleanpunaista tomuväriä.


Sokerikakkupohjan välissä oli toiveiden mukaisesti Kinuskikissan ohjeella tehty prinsessakakun täyte, eli vadelmista keitettyä hilloketta sekä maitokiisselin ja kerman sekoitus. Tosi namia täytettä, oma tytär ihastui kulhon pohjia lusikoidessaan täytteeseen niin, että halusi sitä omaan tulevaan synttärikakkuunsa. Tämä kakku oli mitoitettu 15 hengelle.

 

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lego-spidermankakku

5 vuotta täyttävälle pojalle meni tällainen hämähäkkimieskakku. Vaihtoehtoina oli joko spidermankakku tai lego-spidermankakku. Toiveena kakun päälle oli hämähäkkimies ja pahis nimeltä Venom. Googlaus paljasti, että Venom oli kerrassaan kammottavan näköinen ja siksi valitsen legoteeman, jossa Venom on huomattavasti söpömmän näköinen. :D


Toiveena oli, että kakun pohjaväri olisi joku vaalea ja rauhallinen, ei sininen eikä punainen. Näin hämähäkkimiehestä tulikin kivasti kakun väriläiskä. Venomilla oli hieno ase, mutta en uskaltanut laittaa sitä hahmon selkään, ettei se ohuena menisi kuljetuksessa poikki. Keksin laittaa sen hämiksen verkottamaksi.


Hämähäkkimiehen verkot on piirretty mustalla elintarviketussilla. Silmien ja Venomin valkoiset kuviot maalasin tomuvärillä.


Kakku oli mitoitettu 10 hengelle ja siinä oli sokerikakkupohjan välissä laktoositonta kinuskikermaa ja vadelmia.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Marjaisa pavlova

Dansukkerin blogihaasteen viimeisessä osassa piti valmistaa vappuherkkua fariinisokerista. (Ensimmäisessä osassa piti valmistaa joulumakeisia glukoosisiirapista, toisessa osassa hilloa tms.hillosokerista. Dansukker toimitti testattavaksi glukoosisiirapin, hillosokerin sekä fariinisokerin.) 

Vappuunhan perinteisesti kuuluu munkit ja tippaleivät, mutta halusin tehdä jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Koska vappu jo enteilee tulvaa kesää, ajattelin tehdä jotain kesäistä. Kesäiset päivät mielessäni päädyin tekemään tällaista pavlovaa, jossa marenkiin käytetään Dansukker fariinisokeria. Samalla tällä ohjeella saa tyhjättyä marjoja pois pakastimesta ja tehtyä tilaa uuden kesän sadolle. Meidän perheessä perinteisesti avataan grillikausi vappuna ja tämä makea pavlova sopisi oikein mainiosti jälkiruoaksi nautittavaksi auringonpaisteessa terassilla.



Marjaisa pavlova fariinisokerista

Marenki:

2 dl fariinisokeria
1,5 rkl maizenaa
2,5 dl sokeria
6 valkuaista
2 tl vaniljasokeria
2 tl valkoviinietikkaa

Marjakastike:

1,25 dl sokeria
1,25 dl vettä
500 g marjoja tuoreina tai pakastettuna (sulatettuina)

Kermaseos:

2 dl kermaa
2 dl creme fraichea

Sekoita sokeria ja fariinisokeria hetken aikaa tehosekoittimessa, jotta saat fariinisokerin mahdolliset paakut pois. Sekoita, kunnes seos on tasaista ja sileää. Sekoita mukaan vaniljasokeri ja maizena (varovasti).

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Voitele kolme irtopohjavuokaa, halkaisijaltaan n. 21cm.

Vaahdota valkuaisia suolaripauksen kanssa, kunnes vaahto on jämäkkää. Lisää sokeriseos vähän kerralla ja vatkaa kunnes marenki on paksua ja kiiltävää. Lisää lopuksi etikka. 

Jaa marenki vuokiin ja paista tunnin ajan. Sammuta uuni ja anna marenkien olla uunissa, kunnes uuni ja marenki on jäähtynyt. Pidä uunin luukkua jäähdytysvaiheessa hieman raollaan.

Laita marjakastikkeen sokeri ja vesi kattilaan ja sekoita matalalla lämmöllä, kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua sekoittamatta 3-5 minuuttia, kunnes seos on hieman paksuuntunut. Anna jäähtyä ja lisää marjat. Laita puolet marjaseoksesta tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Yhdistä marjaseokset. Jos käytät pakastettuja marjoja, kannattaa niistä valuttaa liikaa mehua pois ennen kuin lisäät sokeriliemen. Tämä riippuu tietenkin käyttämistäsi marjoista, ainakin käyttämistäni mansikoista tuli paljon mehua niiden sulaessa. Voit jättää muutamia marjoja laitettavaksi kakun päälle koristeeksi.

Vaahdota kerma ja lisää siihen creme fraiche. 

Poista marengit varovasti vuoista. Juuri ennen tarjoilua aseta yksi marenki lautaselle ja levitä sen päälle kolmasosa kermaseoksesta ja kolmasosa marjakastikkeesta. Aseta päälle toinen marenkipohja ja levitä sen päälle puolet jäljellä olevista kermasta ja marjoista. Aseta lopuksi päälle kolmas marenkipohja ja sen päälle loput kermasta ja marjoista. Koristele halutessasi muutamilla marjoilla. Tarjoa heti. 

Vinkki: Koska minulla ei ollut kolmea samankokoista vuokaa, tein paksusta alumiinifoliosta reunat, joihin marengit laitoin. Voitelin leivinpaperille pohjan kokoisen ympyrän ja voitelin myös folioreunat.

Marenki jäi aika sitkeäksi ja sen leikkaamiseen tarvittiin kunnon terävää veistä. Fariinisokeri teki marengista mukavan kinuskisen ja yhdessä sitkeän koostumuksen kanssa sai tyttäreni kehumaan sitä toffeeksi. :D 

Käyttämilläni mansikoilla, vadelmilla ja pensasmustikoilla tästä pavlovasta tuli melko makea. Musta- tai punaherukoilla olisi varmasti tullut raikkaampi lopputulos. Tosin en ole koskaan ennemmin tehnyt pavlovaa, enkä siten tiedä kuinka makeaa se yleensä on. 


torstai 3. huhtikuuta 2014

Puutarhakakut

60-vuotiaalle naiselle meni nämä kakut. Päivänsankari hoitaa puutarhaa ja kasvattaa lihakarjaa. Tarkoituksenani oli tehdä kakkuun karkuteille päässyt lehmä syömään kasvimaan satoa, mutta lehmäparasta tuli dinosauruksen näköinen. En saanut sitä onnistumaan millään, joten valitettavasti se piti jättää pois kakusta ja keskittyä pelkkään puutarhaan.


Kasvilavoilla kasvoi porkkanoita...


... sekä kaalia ja kukkakaalia. Tomaatit kasvoivat taustalla ja etualalla oli kukkapenkki. Multa tuli kätevästi murskatusta dominokeksistä.


Toiseen kakkuun tuli kukkapenkki, puutarhahanskat, muutama kukkiva ruukkukukka sekä siemenpusseja.


Molemmat kakut olivat 20 hengelle ja välissä oli laktoositon sitruunakiisseli-vaniljarahkatäyte.

 

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ponikakku

Tämä kakku koristi pienen tytön juhlapöytää. Rarity-poni on tytön lempiponi ja sellainen tuli tämän kakun päälle. Omat tyttäreni valistivat äitiään, että Rarity on muotisuunnittelija. Sen vuoksi tein muutamia luonnoksia Rarityn ympärille.


Ponikoristeen kanssa koin todellisia epätoivon hetkiä. Näin jälkikäteen paniikin hellitettyä olen osannut analysoida ongelmien syytäkin tarkemmin. Ostin nimittäin ensimmäistä kertaa Sallisen sokerimassaa, joka oli todella pehmeää. Aloitin ponin tekemisen jaloista. Ne kuivahtivat ihan kohtuullisesti, mutta seuraavana tekemäni vartalo ei kuivunutkaan. Viikon kuivattamisen jälkeen vartalo oli vieläkin niin pehmeä, että se antoi myöten sormella hieman painaessa. Poni ei pysynyt pystyssä, kun vartalo jousti. Lopulta jouduin laittamaan tikut jalkoihin tueksi saadakseni ponin pysymään kakun päällä pystyssä, eikä kaatumaan nenälleen. Kokeilin jopa laittaa ponia jääkaappiin, jos se kovettuisi kylmässä paremmin, mutta silloin ponin pinta tuli ärsyttävän tahmeaksi. Ponille jäi vähän tuollainen pullottava maha ja notkoselkä, kun massa ei tosiaankaan kuivunut. Täytyy todeta, etten kyseistä massaa enää osta. Kakun päällystämisessä Sallisen massa voi käyttäytyä ihan eri tavalla, siitä minulla ei ole kokemusta. Itse vannon Satin icen nimeen, sitä on ihanan helppo käsitellä. Koristeiden tekemiseen sekin on vähän turhan pehmeää, joten koristeisiin olen ostanut muita massoja.


Kymmenen hengen kakussa oli tavallinen sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmahilloa ja laktoositonta diplomaattikreemiä.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Rasiakakku

6 vuotta täyttävä tyttö toivoi synttärikakusta lahjapaketin näköistä. Toiveena oli myös ilmapalloja. 


Päivänsankarin lempivärejä ova vaaleanpunainen, lila ja keltainen, joita sitten käytin kakun väreinä.


Ilmapallojen sijoittelua ja toteutustapaa mietin pitkään. Lopulta päädyin päällystämään sokerimassalla muovisia pääsiäismunia. Näin ilmapalloista tuli tarpeeksi kevyitä, vaikka suhteellisen isoja olivatkin. Pallot laitoin rautalankaan, jonka kakkuun työnnettävän pään päällystin ohuesti kelmulla.


Kakku oli 15 hengelle ja välissä oli laktoositon mansikkamousse.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lalaloopsykakku

Hurjan kiireinen viikko jää onneksi taakse. Vanhemman tyttären synttäreitä juhlittiin sukulaisten voimin tänään, eskarikaverit tulevat ensi viikolla. Tämä viikko onkin mennyt siivotessa ja synttärileipomuksia tehdessä. Lisäksi töissä ylioppilaskirjoitukset ja korjaamiset osuvat tähän samaan syssyyn. Mutta tästä se onneksi helpottaa ja kesäloma alkaa lähestyä lupaavaa vauhtia. :D

Tällainen Lalaloopsykakku meni erään pikkuisen tytön synttäreille. Hän sai lahjaksi Bea Spells-a-lot nimisen nuken, joten tein sellaisen myös kakun päälle. Bean kaveriksi tein Pix E. Fluttersin.


Kaksikerroksisen kakun täytteenä oli laktoositon mansikkamousse. Kakku oli 25 hengelle.

 

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kakunkoristeita

Tällainen hauva lähti koristamaan 1-v kakkua. Niin se aika rientää, kun vastahan tein tälle sankarille ristiäiskakun. Pojan lemppareita ovat koirat, ja otin koristeeseen vähän mallia sankarin omasta pehmokoirasta.


Laitoin koiran istumaan tassunjäljen päälle, mutta ei se sitten kovin hyvin sieltä koiran alta erottunutkaan.


Toiselle päivänsankarille lähti tällaiset ponikoristeet. Pinkie Pie oli toiveena ja kaveriksi tein Twilight Sparklen. Ponien (ja hevosten) muotoileminen on jostain syystä hirmu hankalaa. Tuohon Twilightiin kokeilin Sallisen uutta sokerimassaa ja täytyy sanoa, että siitä ei koristeiden tekeminen oikein onnistu, niin pehmeää se on. Tässä olin sekoittanut massaan toisen paketin jämät ja se oli vähän kovempaa, mutta erään tulevan ponin kanssa olin ihan tuskissani, kun en saanut sitä ollenkaan kovettumaan. Jalat tälläkin painuivat lysyyn ja maha jäi notkolle. :/


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hämähäkkimies ja kissanainen

Tämän kakun piti olla ballerinakakku. Aihe kuitenkin muuttui viime hetkellä hämähäkkimieheksi ja kissanaiseksi. Vähän meinasi tulla hoppua, kun aikaa koristeille oli niin vähän, mutta onneksi ehtivät kuivua. 

Koska kakku oli suhteellisen pieni, kymmenelle hengelle, ei päälle kovin suuria koristeita mahdu. Päädyin tekemään kissanaisen makoilemaan kakun päälle hämiksen seittien vangiksi jääneenä. Hämähäkkimies pääsi minikokoisena ikään kuin kauas horisonttiin. Talo, jonka päällä hämis istuu on kuutio, muut talot ovat pelkkiä kulisseja. Toiveena oli myös nimi kakkuun.


Siinä vaiheessa, kun olin saanut kissanaisen kutakuinkin valmiiksi, aviomies ilmoitti myös hämähäkkimiehessä olevan kissanaisen ja vähän eri näköisen kuin batmanissa. Ja minä kun en ole koskaan sarjakuvia lukenut enkä juuri elokuviakaan hämähäkkimiehestä katsonut, olin tietenkin liittänyt kissanaisen siihen batmanin versioon. Uudelle kissanaiselle ei kuitenkaan ollut aikaa. Onneksi tämä oli ilmeisesti kuitenkin päivänsankarille kelvannut. :)


Jos en ihan väärin muista, niin tässä oli välissä mansikkaa.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Talvinen Hello Kitty

Pienen tytön syntymäpäivää haluttiin juhlistaa Hello kitty kakulla. Sain kakun suhteen vapaat kädet. Aluksi tuntui olevan inspiraatio kateissa, enkä millään hahmottanut mielessäni, millaisen kakun tekisin. Selailin netistä kuvia, mutta mikään sielläkään ei innostanut. Yritin kysellä päivänsankarin lempiväriä, jos siitä olisi saanut jotain apua, mutta lempiväri kuulemma vaihtelee vähän väliä. :D Sitten posti onneksi toi lumihiutalemuotit, joita olin pitkään ihastellut ja vihdoin tilannut. Niistä se inspiraatio sitten lopulta löytyi.


Lämpimään talvitakkiin pukeutunut Hello Kitty korvaläpät päässään seikkailee lumihiutaleiden keskellä. Hiutaleet on sokerimassaa, paitsi Kittyn ympärillä olevat, jotka ovat valmiita nomparellirakeita.


Pohjaväriksi valikoin viileän sinisen. Silloin taisi olla tämän talven lyhyt luminen aika menossa.


Kakku oli 15 hengelle ja sokerikakkupohjan väliin oli laitettu Baileysmoussea.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Dinosauruskakku

Pieni poika saavutti yhden vuoden merkkipaalun. Päivänsankari itse ei vielä kakuista ymmärrä, mutta reipas isoveli oli asialla ja esitti toiveen dinosauruskakusta.

Muutamia ideakuvia etsin, että olisi helpompi miettiä, millainen kakku olisi kiva. Dinon muotoinen, hahmoja päälle, iso hahmo, pieniä hahmoja jne., mahdollisuuksia kun on niin monia. Lähettämäni kuvat olivat kuitenkin liian lällyjä. :D Ai että kuinka hekottelin täällä monta päivää ajatukselle siitä, että täti täältä yritti kaupata kovin söpöjä ja tyttömäisiä dinoja, kun niiden olisi pitänyt olla hurjia petoja! :D :D Kakkuun piti siis saada hurja tyrannosaurus, hampaita ja munia. 


Parhaani yritin, mutta rex-paralle tuli kyllä vähän turhan suuri alaleuka ja purentavika. No ehkä tästä syystä dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon... ;)


Hiukan kyllä jännitti, että olinko osannut tehdä tarpeeksi hurjia petoja kakkuun. Saniaiset kakun reunassa on tehty wiltonin silikonimuotilla ja täytyy todeta, ettei ollut mikään maailman helpoin homma. Oli tosi  vaikea saada pieniä ja ohuita lonkeroita ehjänä ulos muotista. Yritin pakastaakin ennen irrotusta, mutta silloin ne vain murtuivat.


25 hengen kakussa oli tavallisen sokerikakkupohja ja välissä mansikkamoussea ja lemoncurdia.

torstai 27. helmikuuta 2014

Laskiaisen pullakakku

Minä en ole koskaan erityisemmin pitänyt laskiaispullista, kun se kermavaahto ei oikein maistu minulle. Kyllä sen yhden pullan aina syö ennemmin kuin selkäänsä ottaa, mutta mikään herkku se ei mielestäni ole. Lisäksi olen aina miettinyt, miksi pitää valita haluaako pullansa hillolla vai mantelimassalla. Miksi ei voisi olla molempia? 

Löysin ohjeen, josta löytyy laskiaispullan perinteiset maut uusien rinnalla, uudella tapaa laitettuna. Ja mikä parasta, tästä löytyy ne molemmat: hillo ja mantelimassa. Minulle sattui hillon kanssa pieni kömmähdys. Vertailin kaupassa hilloja ja yritin löytää sellaisen, jossa on eniten marjoja ja vähiten sokeria. Sen verran pelailin purkkien kanssa, että vasta kakun päälle hilloa levittäessäni huomasin ottaneeni mansikkaa. :D Ihmettelinkin kuinka vadelmahillossa on näin isoja sattumia. No ihan kelvolliselta mansikkakin tässä päällä maistui.



Laskiaispullakakku

Pohja:
6-7 pullaviipaletta (pitko)
n. 1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
5 liivatetta
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
500g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
150g mantelimassaa
1/4 tl kanelia
2 rkl vettä

Pinnalle:
200-300g vadelmahilloa
2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(mantelirouhetta/-lastuja)

Vuoraa kelmulla irtopohjavuoka (halkaisija 24-26cm). Asettele pullaviipaleet pohjalle. Täytä kolot pullan palasilla. Kostuta vaniljasokerimaidolla.

Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Lisää rahka, sokeri, kaneli ja raastettu mantelimassa. Kuumenna vesi ja liota liivatteet siihen. Lisää jäähtynyt liivate täytteeseen ja sekoita hyvin.

Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Poista kakku vuoasta ja irrota kelmut varovasti. Levitä hillo kakun pinnalle. Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Pursota kakun päälle koristeita haluamallasi tavalla. Voit ripotella päälle mantelirouhetta tai -lastuja.


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ballerinakoristeet

Balettia harrastava kummityttömme tuli eskari-ikään ja täytti kuusi vuotta. Hänen synttäreitä juhlittiin tietysti balettiteemalla. Sain tehdä hänelle koristeet kakkuihin. Juhlia vietettiin useammassa erässä ja ajatuksena oli, että koristeet voisi sitten siirtää kakusta seuraavaan. 

En osannut päättää tekisinkö kakun päälle balettitossut vai ballerinan. Ne kärkitossut ovat tytölle valtavan tärkeä juttu, eikä hän meinaa malttaa odottaa muutamaa vuotta lisää, jolloin niillä saa alkaa harjoittelemaan. Päädyin sitten tekemään molemmat. Ajattelin, että saa laittaa toiseen kakkuun toiset koristeet ja toiseen toiset. Lisäksi tein kukkia koristamaan molempia kakkuja.


Ballerina on tehty valmiilla muotilla, jolla tein myös luistelijan tämän kakun päälle. Muotti ei ole mikään kovin hyvä, siitä jää rumat saumat käsiin ja jalkoihin ja se sopisikin varmasti paremmin hahmoihin, joilla on kunnon vaatteet päällään piilottamassa saumakohtia. Ballerinan mekon etumukseen sekä helman reunaan laitoin vaaleanpunaista kimalletta koristeeksi.


Tammikuun kavakka valo on vienyt väriä näistäkin otoksista. Täytynee miettiä jonkinlaista helposti pystytettävää ja säilytettävää kuvausstudiota. 

Balettitossut tein gumpastesta, jotta ne pysyisivät paremmin muodossaan. Suihkutin tossut lopuksi kimallesuihkeella.

 

torstai 20. helmikuuta 2014

Metsäkone

Lapsenlapset veivät synttärilahjaksi paapalle kakun. Paappa on viljellyt maata ja kuljettanut metsäkonetta, joten siitä tuli aihe kakkuun. Koska lapset antoivat kakun, sai kone olla vähän "lapsellinen".


Kakun päälle tein yksinkertaisen metsäkoneen, joka lastaa kaadettuja puita kärryyn.


Kakku oli 15 hengelle ja välistä löytyi mansikkamoussea ja lemon curdia.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Kastekakku

Tämä kakku meni tärkeälle pienelle miehelle hänen ensimmäiseen juhlaansa. Miehen veljenpoika sai kasteessa isopaappansa komean Eero-nimen. Ristiäiskakkuja on aina niin ihana tehdä ja tässä tapauksessa erityisesti. :)



Kuvat kakusta oli kaikki huonoja tai vielä huonompia. Tammikuun kalsea ja vähäinen valo ei millään ollut eduksi kuvauskohteelle. Kuvat joko heilahtivat tai salaman kanssa tulivat omituisen värisiksi. Mutta tällaisen kakun sain aikaan. Kukissa on sinistä helmiäistä, joka sekään ei juuri kuvissa erotu. Sain vapaat kädet kakun kanssa. Ainoastaan värit tulivat toiveena, jotta sopisivat tilattuihin kukka-asetelmiin.


Kakku oli 15 hengelle ja välissä oli mansikkamoussea. Kakku oli laktoositon ja gluteeniton.

torstai 13. helmikuuta 2014

Sitruuna-vadelmaleivos

Huomiseen ystävänpäivään voi tekaista vaikka tällaisen pikkuisen tortun. Tästä riittää jaettavaksi muutaman sydänystävän kesken.



Sitruuna-vadelmaleivos

Pohja:
1 muna
1/4 dl sokeria
1/2 tl sitruunamehua
2 rkl vehnäjauhoja

Täyte:
1-1 1/2 dl vadelmia
1,5 liivatelehteä
1 muna
1/2 dl sokeria
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl kermaa

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää sitruunamehu ja jauhot varovasti käännellen. Paista pohjaa 225 asteessa noin 5 min. (Käytin tupperin pienehköä sydänsilikonivuokaa, jonka halkaisija on noin 15cm)

Vatkaa täytteen muna ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita munavaahtoon. Liota liivatteita hetken kylmässä vedessä. Kuumenna sitruunamehu ja liota puristellut liivatteet mehuun. Lisää jäähtynyt mehu täytteeseen. 

Vuoraa  vuoka kelmulla ja asettele vadelmat pohjalle pyöreä kärki pohjaa vasten. Kaada varovasti sitruunahyytelö marjojen päälle ja pane kakkupohja päällimmäiseksi. Käännä kelmun reunat pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä kunnes hyytelö on kovettunut, eli noin 2-3 tuntia.

Kumoa kakku vuoasta, irrota kelmu ja koristele halutessasi vadelmilla. Jaa leivos niin moneen palaan kuin on syöjiä. Tästä riittää kunnon pala 3-4 ystävälle, pienemmillä paloilla useammalle.

Alkuperäisen ohjeen mukaan marjojen piti tulla pinnalle, mutta sitruunahyytelö lisätessä marjat kyllä liikkuivat vuoassa ja upposivat hyytelöön. Mutta ihan kivan näköinen on noinkin, kun vadelmat on uppeluksissa.

Ohje on muuten helppo tehdä kaksinkertaisena vähän isommalle joukolle. Silloin sen voi tehdä vaikka suorakulmaiseksi.


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Raitakakku


Tässä viime vuoden viimeinen kakku, joka meni synttäreitään juhlistaville sisaruksille. Äidin toiveena oli kaksikerroksinen kakku, jossa olisi raitoja värikkäitä "helmiä". Lisäksi kakkuun toivottiin kirkkaita värejä sekä tähdet, joissa olisi päivänsankareiden nimet ja iät.

'

 Välissä taisi olla mansikkamousse ja kakku oli mitoitettu 20 hengelle.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Arvonta suoritettu

Eilen päättyi blogissani ollut arvonta ja illalla yhdessä tyttöjen kanssa arvoimme voittajan. Neiti 4v toimi onnettarena ja neiti 6v virallisena valvojana. :D Voittaja on Emppu, onneksi olkoon! Olen laittanut sähköpostia voittajalle.

   

Kiitos kaikille kommentoijille ja kisaan osallistuneille! Siilikakku taisi olla useimman suosikki.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Rakennustyömaa

Tällainen rakennustyömaakakku valmistui joulukuussa pienelle päivänsankarille. 


Vähän pelotti tuo nosturin kuljetuskestävyys. Mutta onneksi oli päässyt sankarille saakka ehjänä. Nosturin koukun kiinnitin langalla, muuten kaikki on syötävää. Yleensä yritän kaiken tehdä syötäväksi, ettei tarvitse syöjien muistella, mitä voi syödä ja mitä ei. 


Tästäkin kakusta täytyy tunnustaa, etten enää muista mitä pinnan alta löytyy. Kakkutilaus tuli mieheni kautta ja hän huolehti kakun kuljetuksenkin. En tainnut itselle edes kirjata ylös, mitä kakkuun piti laittaa, kun sen pystyi tarkistamaan mieheltä. :D

NIin ja arvonta on vielä käynnissä muutaman päivän ajan!! Jätähän kommentia tänne ja osallistu arvontaan.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tähtikakku

Suloinen neljä vuotta täyttävä tyttö halusi synttärikakukseen tähtikakun. Sen tarkemmin ei päivänsankari kuitenkaan osannut sanoa pitäisikö kakun olla tähden muotoinen vai millainen. Sain siis melko vapaat kädet toteuttaa tähtikakun mieleni mukaan. Äidin toiveiden mukaisesti kakkuun tuli väreiksi valkoinen ja persikka.


Tähtiin suihkutin helmiäistä, mutta joulukuun vähäisessä ja kalseassa valossa tähtien kimallus ei oikein tallentunut kuvaan saakka kuin hentona hohteena.

Kakku oli mitoitettu 25 hengelle. Tavallisen gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli daim-vadelmatäyte.