maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ponikakku

Tämä kakku koristi pienen tytön juhlapöytää. Rarity-poni on tytön lempiponi ja sellainen tuli tämän kakun päälle. Omat tyttäreni valistivat äitiään, että Rarity on muotisuunnittelija. Sen vuoksi tein muutamia luonnoksia Rarityn ympärille.


Ponikoristeen kanssa koin todellisia epätoivon hetkiä. Näin jälkikäteen paniikin hellitettyä olen osannut analysoida ongelmien syytäkin tarkemmin. Ostin nimittäin ensimmäistä kertaa Sallisen sokerimassaa, joka oli todella pehmeää. Aloitin ponin tekemisen jaloista. Ne kuivahtivat ihan kohtuullisesti, mutta seuraavana tekemäni vartalo ei kuivunutkaan. Viikon kuivattamisen jälkeen vartalo oli vieläkin niin pehmeä, että se antoi myöten sormella hieman painaessa. Poni ei pysynyt pystyssä, kun vartalo jousti. Lopulta jouduin laittamaan tikut jalkoihin tueksi saadakseni ponin pysymään kakun päällä pystyssä, eikä kaatumaan nenälleen. Kokeilin jopa laittaa ponia jääkaappiin, jos se kovettuisi kylmässä paremmin, mutta silloin ponin pinta tuli ärsyttävän tahmeaksi. Ponille jäi vähän tuollainen pullottava maha ja notkoselkä, kun massa ei tosiaankaan kuivunut. Täytyy todeta, etten kyseistä massaa enää osta. Kakun päällystämisessä Sallisen massa voi käyttäytyä ihan eri tavalla, siitä minulla ei ole kokemusta. Itse vannon Satin icen nimeen, sitä on ihanan helppo käsitellä. Koristeiden tekemiseen sekin on vähän turhan pehmeää, joten koristeisiin olen ostanut muita massoja.


Kymmenen hengen kakussa oli tavallinen sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmahilloa ja laktoositonta diplomaattikreemiä.

2 kommenttia: