lauantai 15. elokuuta 2015

Legokakku

Lapsuuden naapurintytön kanssa tuli aikoinaan leikittyä barbileikki jo toinenkin. Isompana molemmille muodostui omat kaveripiirit ja minä muutin pois naapurustosta, mutta samassa koulussa kuitenkin oltiin ja jonkin verran nähtiin. Lakkiaisten jälkeen kuitenkin opinnot veivät meidät eri puolille Suomea ja yhteys katkesi, kunnes facebookin kautta ollaan taas aikuisina yhteyttä pidetty ja muutaman kerran nähtykin. Ystävän poika täytti 8 vuotta ja minua pyydettiin tekemään legoaiheinen kakku. Hetken mietitimme tarkempaa teemaa, kun legosarjoja on niin monenlaisia. Lopulta kuitenkin päädyimme ihan peruslegoihin.

Tein kakusta legopalikan näköisen. Kakkupohjan paistoin säädettävässä suorakaiteen muotoisessa vuoassa, jolloin sain kakkuun oikeat mittasuhteet, niin kuin oikeassa legopalikassa.


Legopalikan nupit on tehty ihan pelkästä sokerimassasta pyöreällä muotilla.


Noita perinteisiä legoukkoja näyttää olevan valtava määrä. Valitsin muutaman vähän erihenkisen hahmon. Oli mukava tehdä vaihteeksi ihan "tavallisia" legohahmoja.


Kakku oli mitoitettu 10 hengelle ja välissä oli suklaa- ja vadelmamousset.

2 kommenttia:

  1. Tämä kakku oli tosi mieluisa - niin synttärisankarille kuin muille herkuttelijoille. Ja täytteet maistuivat superhyville. Ilolla ja ihaillen seuraan kakkuluomuksiasi : ) T: naapurintyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä oli kiva tehdä, olin jo pitkään toivonut, että saisin tällaisen toteuttaa. :)

      Poista