perjantai 7. maaliskuuta 2014

Talvinen Hello Kitty

Pienen tytön syntymäpäivää haluttiin juhlistaa Hello kitty kakulla. Sain kakun suhteen vapaat kädet. Aluksi tuntui olevan inspiraatio kateissa, enkä millään hahmottanut mielessäni, millaisen kakun tekisin. Selailin netistä kuvia, mutta mikään sielläkään ei innostanut. Yritin kysellä päivänsankarin lempiväriä, jos siitä olisi saanut jotain apua, mutta lempiväri kuulemma vaihtelee vähän väliä. :D Sitten posti onneksi toi lumihiutalemuotit, joita olin pitkään ihastellut ja vihdoin tilannut. Niistä se inspiraatio sitten lopulta löytyi.


Lämpimään talvitakkiin pukeutunut Hello Kitty korvaläpät päässään seikkailee lumihiutaleiden keskellä. Hiutaleet on sokerimassaa, paitsi Kittyn ympärillä olevat, jotka ovat valmiita nomparellirakeita.


Pohjaväriksi valikoin viileän sinisen. Silloin taisi olla tämän talven lyhyt luminen aika menossa.


Kakku oli 15 hengelle ja sokerikakkupohjan väliin oli laitettu Baileysmoussea.

2 kommenttia: