keskiviikko 14. elokuuta 2013

Hääkakku

Tämä tilaus hieman hirvitti etukäteen. Hääkakkua 150:lle hengelle. Pystyisinkö ja ehtisinkö tekemään kakun noin suurelle joukolle? Toisaalta kuitenkin olin innoissani, hääkakku! Lupasin tehdä kakun, kun häät olivat kesällä loman aikaan.

Morsiamen toiveena oli luonnonvalkoinen kakku, johon tulee tummanpunaisia ruusuja ja tehosteeksi kultaa. Morsiuskimppuun tulisi mustanpunaisia ruusuja ja sinne tänne pieniä helmiä. Niitä luonnonvalkoisia helmiä voisi laittaa kakkuunkin. Morsiamella oli kakkuteline, johon kakut asetettaisiin. Täytteeksi haluttiin Baileystäytettä, aikuisten makuun. Lisäksi päätimme käyttää Baileysiä myös kostutuksessa, jotta saisimme kakkuun enemmän makua.




Olisin halunnut tehdä ruusuista todella tummia, mutta tummempaa punaista sokerimassaa ei ollut saatavilla, enkä saanut värjäämälläkään kaunista jälkeä ilman että väri vivahti viininpunaiseen. Suurin kakku oli halkaisijaltaan 30cm. Toiseksi suurin 28cm, seuraava 26cm, seuraava 24cm ja ylin 21cm. Lisäksi tein yhden 26cm kakun, joka täydennettäisiin telineeseen. Mukaan lähti vielä laktoositon ja gluteeniton pikkukakku mansikkatäytteellä.

 
Kakut on päällystetty norsunluun värisellä sokerimassalla.


Laitoin norsunluunvärisiä helmiä kukkien lisäksi myös sinne tänne kakun pinnalle. 

 
 
 Ylin kakku kakunkoristeen kanssa.


Tässä vielä kaikki kakut. Vain tästä kuvasta näkyy kakkujen alareunaa kiertänyt kultainen sokerimassanauha. Täytyy sanoa, että jääkaappiin ei kakkujen lisäksi paljon muuta mahtunut.


"Oppia ikä kaikki" sanotaan ja täytyy myöntää, että paljon tekisin nyt toisin. En osannut suhteuttaa sitä, paljonko koristeita näin suureen kakkuun tarvitaan. Niitä tarvitaan paljon, ainakin, kun kakut eivät ole päällekäin kerroskakkuna, vaan spiraalimaisessa telineessä. Se visio, joka minulla kakusta oli, ei oikein toteutunut, koska olisin tarvinnut hurjasti lisää ruusuja sitä varten. Ilmankosteus oli aika suuri ja se vaikeutti ruusujen kuivumista ja teki niistä hauraita ja vaikeita käsitellä. Ruusuista tuli tuli vähän turhan korkeita ja siksi niitä oli vaikea asetella.

Kaiken kaikkiaan hääkakkua oli kyllä kiva tehdä. Omalle miehelleni totesin, että onneksi en tehnyt kakkuja silloin, kun me menimme naimisiin. Olisi tainnut olla turhan kovat vaatimukset hääkakun suhteen. :D
 

4 kommenttia:

  1. Komeet on kakut! On näissä ollut tekemistä, yhdenkin kakun kanssa kun menee aikaa! Onko tuo ylin koriste muovinen vai itse tehty? Hauska koriste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niissä tovi vierähti. :D Koriste oli morsiamen oma ja ihan muovia.

      Poista
  2. Hienosti suoriuduit isosta urakasta! Hienot kakut tuli! Ja jääkaappi täynnä kakkuja on varmasti ollut ihanakin näky! Hääkakussa - ja sen tekemisessä - on aina jotain erityistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikeassa olet, hääkakun tekeminen on erityistä. Kyse on niin isosta asiasta ja ihanasta juhlasta, että sinne totisesti täytyy antaa kaikkensa. Harva kakku saa niin paljon huomiota osakseen kuin hääkakku. :)

      Poista